Hyvää vuotta 2023

Kalenterilehti kääntyi jälleen uuden vuoden puolelle ja vuosi 2023 on saatu alkuun. Jokaiselle meistä jäi omat muistomme kuluneesta vuodesta ja siihen liittyneistä asioista. Isossa mittakaavassa vuosi 2022 jää mieliin sekavana ja epävakaana vuotena. Se mitä nyt alkanut vuosi tuo tullessaan ei ole tiedossa, mutta vuoden päästä olemme senkin suhteen viisaampia. Oman seuramme toiminnassa mennyt vuosi oli aktiivinen ja pääsimme parin poikkeusvuoden jälkeen palaamaan toiminnassa vanhoihin käytäntöihin mm. kokousajankohtien suhteen. Muutoin toimintaa leimasi aktiivisuus ja yhdessätekemisen meininki. Talkoilimme seuran hyväksi Narvan markkinoilla ja Ylämäen koiranäyttelyssä, ja isona hankkeena käynnistettiin uuden riistavaraston rakennushanke. Lisäksi olemme keskittyneet myös itse asiaankin ja syksyn jahdit sujuivat hyvin.

Alkanutta vuotta leimaa myös aktiivinen tekeminen. Jahtikautta on jäljellä vielä helmikuun puoliväliin. Peurajahti jatkuu aktiivisena jahtikauden loppuun. Vaikutelmani on, että viime vuosien tehokkaalla metsästyksellä, alueen peurakantaa on saatu leikattua selvästi ja muun muassa kolarimäärät ovat merkittävästi vähentyneet.

Seuran hirvi- ja peurapeijaiset päästään tänä vuonna jälleen järjestämään perinteiseen tapaan Narvan Seurantalolla. Peijaiset pidetään lauantaina 14.1.

Kevään edetessä ja päivien pidentyessä jatketaan riistavaraston rakennustalkoita. Projekti saatiin hyvään vauhtiin ennen talvitaukoa, mutta tälle vuodellekin hankkeessa riittää tekemistä ihan jokaiselle seuran jäsenelle. Talkoista ilmoitellaan viime vuotiseen tapaan viesteillä ja näillä sivuilla.

Seuran vuosikokous pidetään keväällä tavanomaiseen ajankohtaan. Tarkempi päivä ja kokouspaikka ilmoitetaan myöhemmin.


Hyvää alkanutta vuotta toivottaen,


seuran sihteeri